Uratarinat

Meistä > Boreo työpaikkana > Uratarinat

Silja

Toimialajohtaja, Machinery, Suomi

"Aloitin työskentelyn Machineryssä myynti- ja ostoassistenttina vuonna 2012. Tänä päivänä vastaan toimialajohtajana konepajateollisuuden liiketoiminnasta ja sen kehittämisestä. Urani Machineryssä on mennyt eteenpäin tasaisesti ja olen hiljalleen saanut lisää vastuuta osaamisen kasvettua. Koen, että nykyinen roolini on hyvin monipuolinen.

Kehittymistäni on tuettu työurani aikana monella tavalla. Olen päässyt mm. osallistumaan pari vuotta sitten Machineryn esihenkilökoulutukseen ja viime vuonna aloitin Boreo Akatemian Talent-ohjelmassa. Koulutusten sisällöt ovat olleet poikkeuksetta tosi mielenkiintoisia sekä antaneet paljon ajateltavaa arkeen ja johtamiseen.

Machinery on työpaikkana ja yrityksenä muuttunut paljon vuosien varrella. Machinery on tänä päivänä nykyaikainen, tiedonkulku toimii hyvin ja osastojen välinen yhteistyö on sujuvaa. Meillä on paljon hyvin pitkiä työuria, mikä kertoo siitä, että ihmiset arvostavat Machineryä työnantajana. On myös hienoa saada työskennellä organisaatiossa, jossa on ympärillä monenlaisia asiantuntijoita, jotka ovat aina valmiita auttamaan asiassa kuin asiassa.

Koen, että työni suola on se, kun keksimme tiimin kanssa ratkaisun haastavaan asiakastilanteeseen ja saamme pidettyä asiakkaan tyytyväisenä. Meillä on myös hieno, yhteen hitsautunut tiimi konepajateollisuudessa. Minulle on ylipäätään tullut siitä tosi hyvä fiilis, että on annettu mahdollisuuksia kehittyä ja että hyvät suoritukset on huomioitu.

Machineryssä on viime aikoina tehty paljon asioita, jotka vievät yhtiötä oikeaan suuntaan. Katson luottavaisin mielin tulevaan!"